Aina yllättävä Nobel-viisasten kerho

Harvoja ne vuodet, jolloin olen voinut heti hurrata uusinta Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaa.

2013 Alice Munro. Olin lukenut ja tykännyt.
2012 Mo Yan. Never heard.
2011 Tomas Tranströmer. Lukenut pari runoa.
2010 Mario Vargas Llosa. Nimen tiesin, en ollut lukenut.
2009 Herta Muller. Tunsin, mutten ole lukenut vieläkään, vaikka meinannut.
2008 J-M. G. Le Clezio. Ohi.
2007 Doris Lessing. Lukemattomana hyllyssä.
2006 Orhan Pamuk. Tunnistin ja tunsin.
                                      2005 Harold Pinter. Näytelmiä nähnyt.

Usein he ovat olleet minulle tuntemattomuuksia, vaikka jokusen kirjan, harvinaisemmankin kirjailijan kynäilemän, olen lukenut. Suosikkini ennakkoveikatuista tai ihan omat ihanteeni eivät ole voittaneet koskaan. Jose Saramagosta, Wislawa Szymborskasta, Seamus Heaneysta ja Dario Fosta olen pitänyt, mutta vasta Nobel-voittovuosien jälkeen (paitsi Fo), enkä heidän kirjoihinsa ole voiton takia tutustunut vaan muuten.

Kun jälleen kerran Nobel-komitea yllätti, löysin hyllystäni Patrick Modianon 'Hämärien puotien kujan' (WSOY 1979). Luin esipuheen ja totesin luoville kirjoittajilleni, joille kirjaa vilautin, etten aio sitä lukea, ainakaan lähiaikoina. Oletin, ettei minua kiinnosta lukea mistään ihmisten silueteista ja varsinkaan saksalaismiehityksen aikaisesta Ranskasta. 

Jälleen kerran tulin toisiin ajatuksiin hetimiten. Luin eilen - voittajan julkistuspäivänä - näytteeksi pari sivua, sitten 50 sivua ennen nukkumaan menoa enkä voinut olla jatkamatta tänään ja luin loput yhdeltä istumalta. 

'Hämärien puotien kuja' on ensinnäkin hieno Jorma Kaparin suomennos ja todennäköisesti myös hyvin alunperinkin kirjoitettu. Teksti on helposti lukeutuvaa, sivut kääntyilevät kuin itsestään. Tarina on haikean kaunis, vaikka aihe on hämmentävä ja sinällään traaginen. Joel Haahtela, suosikkini, on Modianon sielunveli. Kerronnassa on samanlaista lakonista arvoituksellisuutta, viipyilevyyttä, levollista surumielisyyttä kuin Haahteloissa, tai Andre Makineissa. Niissä kuvataan ajallisesti suhteellisen lyhyt ajanjakso päähenkilön elämän jonkinlaisesta henkisestä käännekohdasta. Hyvin pienesti ja silti koko ihmisen kokoisena. Eroakin heillä on. Modianolla ei ole sellaisia huikeita lauseita, joita haluaa helliä aina uudelleen niinkuin kaikissa Haahtelan kirjoissa on.

Jos eteen sattuu toinenkin Modiano, luen sen. Suosittelen lämpimästi. Ja suon Modianolle palkinnon, vaikken voikaan ymmärtää palkinnon rahallista suuruusluokkaa. Vaikka toisaalta jos jääkiekkoilijoille maksetaan jatkuvasti miljoonia, niin olisi korkea aika ja sata hyvää syytä maksaa yhtä monille kirjailijoille samanlaisia summia. Niin tekisin jos olisin yksinvaltias miljardööri tai muu rahallisesti merkittävä vaikuttaja.

Mutta jännityksellä odotamme seuraavaa voittajaa Finlandian maaperällä.